Uimamaisteri, merikapteeni ja kulmien kovin kingi

Järkyttävien blogin muokkausongelmia takia en voinut laittaa äskeiseen Serkuspainia -tekstiin mukaan muuta sama päivänä tapahtunutta, vaan kirjoittelen nyt tähän jatkoa Röllin ja Rustin painileikeille. Pihapyörimisen jälkeen lähdettiin nimittäin uimaan Tuusulaan hiekkakuoppalämpäreeseen, missä oli myös paljon muita koirallisia ihmisiä uimassa, ottamassa aurinkoa ja uittamassa tietenkin niitä koiriaan. Lämpöä oli taas totuttuun tapaan se kolmisenkymmentä celsiusastetta. Näinköhän tällaiset lukemat tulee olemaan ihan normaalia vastaisuudessa?

Joka tapauksessa, Rölli uiskenteli Antin kanssa ensimmäistä kertaa kuulemma oma-aloitteisesti. Rusti ei vapaaehtoisesti veteen koskenut kielen lipaisua lukuunottamatta, mutta tuli houkuteltuna rantaveteen. Tämän pidemmälle ei kunnon pystykorva uskaltautunut, minkä vuoksi penska laitettiinkin uimaan syvempään veteen varta vasten. Ihan kuin vauvauintia tai kuin koirakylpylässä Hyvinkäällä. Mitään kammoa Rustille ei "pakotettuna" uimisesta jäänyt, vaan tuli rantaveteen houkuteltuna myöhemminkin.

Uintien jälkeen päästiin vielä kahville Tuusulan osoitteeseen, ja pojat jaksoivat vielä sielläkin painia. Onnistuneita kuvia edelleen myös sieltä Tellun, Ransun ja Röllin blogista.

Viime viikko oli niin ikään täynnä ohjelmaa koiranpennun kannalta. Sunnuntaiaamuna löydettiin keskuspuistoista kantarelleja ja törmättiin myös supikoiraan. Supi juoksi polku suoraan syliinj ja näytti varmasti yhtä hölmistyneeltä kuin minäkin. Rusti ei supia onneksi huomannut, mutta eiköhän se olisi tuuminut sitä sekarotuiseksi göötiksi tai muuksi samantapaiseksi. Tein samalla reissulla Rustille myös pari lyhyttä makkarajälkeä, ja aika hyvin se niitä eteni järjestyksessä ja määrätietoisesti.

Maanantaina käytiin keräämässä mustikoita ja ahomansikoita niin ikään keskuspuistossa, itse asiassa kahteen otteeseen. Toisen reissun jälkeen kaveri olikin aika veto pois ja nukkui koko illan. Sain yhteensä 6-7 dl mustikoita, ja niistä riitti piirakkaankin. Rustista oli hauska tunkea kerääjän ja mustikkapensaan väliin, mutta mustikat ei kelvannu edelleenkään. Samana päivänä Rusti oli myös päivällä yksin kolme tuntia yhtä mittaa, tähän mennessä pisimmän ajan ikinä. Tyyppi oli tainnut nukkua koko ajan, koska nousi samalta paikalta mihin se oli lähtiessäni jäänyt, eikä pissojakaan ollut lattialla. 

Tiistaina käytiin kattoo heppoja Rusan tallilla. Hevoset oli lähinnä vaan ihmetyksen aiheita siihen asti, kunnes yksi alkoi tarhan reunalla ravistelemaan kärpäsiä itsestään. Tätä liikehdintää pikku koira hieman pelästyi ja haukahti muutaman kerran kunnes ehätin sitä kieltämään. Tämän jälkeen turvallisin paikka hevosen tarkkailuun olikin mun selän takana. Hyvä kuitenkin, ettei ollut hevosten jalkoihin suinpäin säntäämässä. Järkevä pikkukoira mulla! Joku päivä pitää mennä uudestaan tallille kuikuilemaan, jos silloin ei vaikka enää niin jännittäisikään.

--------------------------------------------------------------------------------------

Savitaipale -vierailu

Torstaiaamun helteessä lähdettiin vihdoin kauan odotetulle maaseutumatkalle kotiin Savitaipaleelle siskoni kyydissä. Automatka meni mahtavan hyvin, Rusti nukkui jalkatilassa koko matkan ajan. Kahteen otteeseen pysähdyttiin pissalle ja juomaan. Kotona odottikin sitten yllättävän innokas vastaanotto isän ja äidin toimesta, ja iskästä tulikin Rustin suurin fani. Rusti vaan vähän ihmetteli ja jäskättelikin ison miehen päästämiä hassuja ääniä ja kaikenlaisia leikkiliikkeitä. Rusti sai lempinimen possu, ja äitikin mainitsi siitä tulevan mieleen villisian poikasen. Näinköhän on tullut ostettua sika säkissä?

Ensimmäisenä päivänä Rusti ei vielä uskaltanut juosta hehtaarin pihalla kovin kauas ihmisistä, mutta tämä muuttui kyllä päivien kuluessa. Muilla perheenjäsenillä alkoi jopa olla ongelmia saada Rusti tulemaan käskystä luokse, kun olivat koiran kanssa keskenään pihalla. Kummallista, sillä ei mulla vaan ollut mitään ongelmaa missään vaiheessa :D Ekana päivänä tutustuttiin myös jo KISSAANkin, ja ensitapaaminen sujui hurjan hyvin! Rusti oli oikein kuuliainen, ja kissaa haisteltuaan tuli kiltisi takas mun tykö. Massea ei sen sijaan penska olisi voinut vähempää kiinnostaa. Rustin ammuva lehmä tosin kiinnosti, ja sille piti tulla ihan naukumaan ja sähisemäänkin. Kummallinen on kissan mieli. Perjantaiaamuna Rustin onnistui kuitenkin ottaa lyhyt spurtti kissan perään, minkä jälkeen kissa olisi totta kai ollut entistä kiinnostavampi. Ja koirapoika sai tietenkin hurjan palkan siitä takaa-ajamisen riemusta, että mulla oli myöhemmin päivällä vaikea saada se kuuntelemaan kissaa katsellessa. Myöhemmät harjoittelut kuitenkin tuotti tulosta, ja Rusti alkoi taas tottelemaan jopa juostessaan kissaa kohti. Rusti olisi muuten niin kauheesti halunnut pestä kissan naaman ja vähän leikkiäkin, mutta meidän 14-vuotias ei enää noin lapselliselle tasolle taipunut. Ainakaan nyt vielä ensimmäisellä kerralla.

Perjantaina käytiin Lappeenrannassa veneellä ja satamassa kävelemässä. Vieressä kuva laiturista veneretken jälkeen. Rustilla ei kylläkään ollut pelastusliivejä, soo soo minä. Sen vuoksi Rustista pidettiinkin kiinni sen ollessa joko sylissä tai alhaalla lattialla hihnassa. Tosin itsesuojeluvaiston omistava koiranpentu ei yrittänytkään nousta laidan päälle, vaan kävi vain vähän haistelemassa Saimaan tuulia. Kyllä siitä vielä laivakoirakin tehdään! Satamassa koirien ohitukset meni niin mallikkaasti, että äiti kuuli jonkun koiranomistajan oikein sitä kehuvankin. Kerättiin tietenkin myös rapsuttelijoita olan takaa ihmisjoukosso kävellessämme.

Yritettiin myös käydä ihmettelemässä lehmiä viikonlopun kuluessa, mutta lehmät oli juuri sisällä lypsyllä kävelyretkemme aikaan. Käytiin kuitenkin pihaton ovella vähän kurkkimassa (Rusti sylissä), jotta Rusti edes tutustuisi paimennuskohteeseen. Kun Rusti vihdoin huomasi lehmän hahmon, niin se olisi hevosen tapaan vähän jännittänyt. Lähempi tuttavuuden tekeminen jäi kuitenkin myöhempään vierailuun. Ehkä lähdetään sitten myöhemmin syksyllä katsomaan yhdessä Lapaton uutta isoa pihattoa ja suurensuurta lehmikarjaa.

Rusti söi lähes kaikki ruokansa viikonlopun aikana namipallosta pihalla. Nappuloiden etsintää pihalla vaikeutti sopivasti se, että ne hävisivät ruohikkoon ihmeellisesti. Pojalla on kieltämättä kyltymätön ruokahalu, ja nameilla kouluttaminen onnistuu myös saman tien kun ruoka on syöty. Pojan maha alkoi reissun aikana ihan lommottaakin, kun se sai juosta päivät pitkät pihalla. Pitää kai nostaa vähän ruoka-annosta, kun kasvaa niin lujaa. Ollaan viime päivinä harjoiteltu lisää makkarajälkeä ja -ruutua sekä opeteltiin myös hieman kosketuskepin kanssa toimimista eilisiltana. Iskä väsäsi mulle ystävällisesti kosketuskepin jostain muoviputkesta ja kumitulpasta, kiitos iskä ^^ Joidenkin paikallaolleiden mielestä keppi näyttää ihan sokeiden kepiltä tai vaihtoiehtoisesti taikasauvalta... Aikamoinen taikasauva se onkin, jos onnistun opettaa seuraamisen sen avulla, kun en kosketuskepin avulla ole ikinä ennen kouluttanut!

Nyt kaveri onkin aika naatti, tosin lämpötila on muutenkin noussut takaisin edellisviikkoina tutuksi tulleesseen kolmeenkymmeneen asteeseen... Jos ei olisi ollut Rustin huomista rokotusta ja illansuussa vastaanotettavaa ruokatilausta, niin olisin kyllä jäänyt viileään taloon Kaskeihin enkä tullut tänne Helsinkiin hikoilemaan! No, jos täälläolo käy sietämättömäksi, niin pitää kai hypätä junaan keskiviikkona ja näyttää Rustille maisemia junan ikkunasta. Tähän loppuun vielä muutamia eilen otettuja kuvia Savitaipaleen kotipihalta.

Serkuspaineja

17.7.2010

Viikko sitten lauantaina pikkuserkku, tai joku sellainen, Rölli tuli kylään Tainan ja Antin kanssa. Röllin äiti Disa on siis Rustin äidin Helgan äiti. Tai ehkä koiratermein pitäisi puhua emästä. Helteestä huolimatta pojat jaksoivat painia kerrostalon pihanurmella hyvän tovin, seuraavassa muutama todiste kohtaamisesta. Röllin sivuilla löytyy myös oivallisia otoksia painihetkestä.

Kaverit

Takaapäin jos yrittäisi...

...tai sitten yli

Pienellä riittää taistelutahtoa

Mammanpoika?

Tämän kaltainen sammakko meillä tiistaina. Voi kyynäräparat :D Poika on viiden päivän jälkeen jo aivan kotonaan ja pihallakin kuljetaan maailmanomistajana piittaamatta minusta enää lähes ollenkaan. Saam mennä jo ihan pihan toiseen päähän, että Rusti lähtee perään. Onneksi on noinkin hyvä kerrostalon piha, eikä tiekään ole ihan vieressä, niin uskaltaa pitää koiraa irti juoksemassa. Mä olen ollut muutenkin tosi laiska hihnan ja pannan käyttäjä, sillä yleensä pissailut sun muut ollaan hoidettu ilman mitään vermeitä. Mutta mutta, kolmessa päivässä ollaan ehditty jo kaikenlaista, muun muassa tutustuttu ratikkaan, käyty pentuetreffeillä, leikitty kahden aikuisen tytön kanssa... Seuraavassa kommelluksista hieman tarkemmin kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta tuoreimpaan.

Sunnuntai -iltana tavattiin tosiaan ensimmäisen kerran Vesper-perro. Ensimmäiset puoli tuntia sisältivät lähinnä vain kiljuntaa, kun isopahavalkoinen tuli liian lähelle ja haukuntaa, kun isopahavalkoinen ei vastannut leikkiinkutsuun. Vesperin kotona voitiin tehdä jo hiukan läheisempää tuttavuutta, vaikka Vesper säilyttikin oman alueensa käyttämällä murinavalttiaan, kun kakara äityi liian tungettelevaksi. Rusti osoitti miehen elkeitä jo tässäkin suhteessa, sillä tytöstä kiinnosti tietenkin heti enemmän peräpää kuin naaman katselu. Vesperiä tavattiin sattumalta uudelleen maanantai -iltana iltapissojen yhteydessä. Ei kulunut aikaakaan, kun kaksikko viiletti pitkin pihanurmea nähtävästi lainkaan muistamatta, että toinen on vielä aika pieni ja kömpelö. Kovin hitaaksi Rustia ei sen sijaan voi sanoa, vaikka mukkelismakkelis ajoittain mentiinkin. Mammaa vieressä hirvitti, että kohta se taittaa jonkun jalkansa ja ontuu loppuelämänsä... Maltoin kuitenkin mieleni, enkä mennyt kertaakaan väliin.

Koiraleikkien lisäksi käytiin maanantaina myös vähän sosiaalistumisretkellä, kun ajettiin ratikalla Töölöön eläinkauppaan ostamaan Rustille kunnon pentupanta. Ja komia panta onkin, kirkkaansininen nahkapanta soljella. Olisin ostanut pikalukkopannan, mutta kaupassa oli Rustille sopivankokoisia pantoja vain pinkin värisenä. Ei nyt pojalle sentään sen väristä. Ratikka-ajelut sen sijaan meni nappiin, Rusti matkusti sylissä ja etenkin menomatkalla tietty vähän jänskätti. Jos olisin jäänyt yhtä aiemmalla pysäkillä pois kyydistä mennessä, niin poika ei olisi ehtinyt edes alkaa vinkumaan. Joku täti jututti mua koko matkan Töölöön asti, eikä muuten ollut ainoa. Puhuin varmaan puolen tusinan ihmisen kanssa eläinkaupparetken aikana, kaikki tulivat kyselemään koirasta. Kukaan ei muuten tunnista rotua. Rustia ehdittiin luulla jo seefferiksi ja huskyksikin. Eihän sitä jalkojen pituutta tietysti sylistä niin hyvin erota... Myös itse jaloista tuli kommenttia, että mihin ne on jääny, mutta sentään hyväntahtoisesti. Ja vaikka tulisi pahantahtoisesti, niin en mä sitä itseeni ottaisi.

Tiistaina harjoiteltiin aamulla jo puolentoistatunnin yksinoloa, kun kävin aamulla optikolla. Rusti jäi hiljaa kotiin ja oli myös hiljaa, kun tulin takaisin. Itse asiassa se oli makaamassa mun kenkähyllyn päällä oven avatessani. Tästä syystä laitoin hyllylle mun joskus ala-asteella väsäämäni kaitaliinan vähän pehmittämään kovaa lastulevymakuualustaa. Tänäänkin hyllylle oli ilmestynyt tassunjälkiä (niin, pissaisia), kun Rusti oli ollut yksin kotona. Eli suosittu paikka siis. Yllättävän hyvin ainakin luulen yksinolojen menneen, kun ottaa huomioon, kuinka mammanpoika Rusti tosiaan on. Mammanpojalla viittaan siihen, että sisällä pitää herkeämättä seurata mun tekemisiä ja olla heti ottamassa osaa kaikkeen (tyypillistä gööttiä?). Kun siirryn ruhtinaallisen kolmen metrin matkan työpöydän luota keittiön pöydän ääreen tai viiden metrin päähän kylppärin puolelle, nappisilmät seuraa mua kaiken aikaa ja tassut töpöttää viereen istumaan.

Tiistai -iltana suunnattiin koko Tulikäpälän Tuli-pentueen voimalla Klaukkalaan Teppo-veljen pihalle leikkimään. Kiitos Monicalle kyydistä! Kaikki viisi sisarusta saatiin kasaan, ja voi mitä menoa paritalon pihalla riittikään kaksi tuntia? Rusti yllätti ärhäkällä käytöksellään, kun yritti olla päällepäsmärinä joka asiassa ja joka välissä. Äidin helmoissa pyörijästä ei ollut enää tietoakaan. Ja jos joku veljistä yritti hyppiä liikaa silmille, niin sai kyllä kuulla siitä. Kunnon ärinä oli päällä koko ajan. Ainoastaan porukan pomo Papu sai jokseenkin olla rauhassa. Luulen, että Rusti on ollut, ja on varmaan edelleen, pentueessa toiseksi ylimpänä arvojärjestyksessä, minkä vuoksi pitää vielä pönkittää omaa asemaa ärinäpurinalla. Ainoastaan pikkusisko Luna sai rauhallisempaa kohtelua - naisia kannattaakin Rusti varoa! Harmikseni unohdin kameran kotiin, joten mahdollinen kuvapläjäys on nyt Lunan osaomistaja Juhan harteilla. Juhalta luulisi riittävän kuvia, sillä järkkäri lähes tulkoon soi koko kahden tunnin ajan. Kaiken kaikkiaan oikein mukava reissu! Sisarukset on jo kaikki aivan eri näköisiä, mitä ei vielä luovutusiässä olisi uskonut. Rusti painaa (Juha oli hankkinut halpisvaa'an, jolla punnittiin koko gööttikatras) edelleen yli puoli kiloa enemmän kuin muut, nyt suunnilleen sen 4,5 kg muiden veljesten ollessa alle neljän kilon. Luna-sisko onkin sitten kaikkein pienin, Rustista kilon verran kevyempi. Rustilla on kyllä selvästi pitempi selkä kuin muilla, vaikka kaksi muuta veljestä taitaa ainakin tällä hetkellä olla suunnilleen yhtä korkeita. Jännä nähdä, tasoittuuko erot vuoden kuluessa.

Tänään keskiviikkona pyöreesti vuoden vanha Nano -bortsu kävi vieraisilla. Tätä tyttöä ei tarvinnut enää pelätä niinkään paljon kuin Vesperiä ekalla kerralla, mutta suoranaiseen leikkiin ei vielä näin ensitapaamisella taaskaan uskallettu. Kiitettävästi Rusti kyllä komensi ja juoksi muutamia tunnustelevia kaarroksia. Nano ei ottanut Rustia edes suojatikseen, vaikka olikin valeraskaana. Tänään harjoiteltiin myös keittiön pöydällä seisomista ja erinäisten anatomisten paikkojen kopelointia. Hampaiden näytön kanssa saa varmaan vielä tehdä jonkin verran hommia. Koko päiväruoka meni siinä pöydällä seisoessa, Rusti jaksaa siis keskittyä ihan mielettömän hyvin, kun ehdin sille desin papanoita syöttää yksitellen tuossa ajassa! Rusti osaa mennä myös jo maahan, käden perässä tietysti. Istuminen sen sijaan alkaa jo sujua ilman käsiavusteisuutta. Istumista harjoitellaan eniten ovista kulkiessa, kun pojan pitää istua ja katsoa minua, ennen kuin pääsee ovesta. On kyllä ollut nopea oppimaan <3 Lelua kannetaan mulle vetoleikkiä varten ihan oma-aloitteisesti, ja juuri nyt illalla on myös pissattu paperille joka kerta! En ole paperille tekemisestä mitenkään kehunut vaan ainoastaan pihalla pissaamisesta, mutta jospa se nyt olisi loksahtanut. Kuluisi sitten ainakin vähemmän sitä talouspaperia. Sitä menee edelleen rulla päivässä.

Viisas Rusti otti tänään muhun kontaktia myös peilin kautta, hauska veijari ^^ Rauhoittumisharjoituksetkin alkaa jo vähän paremmin sujua.Purukalustoakin esitellään tosi harvoin, olisiko myöhemmällä luovutuksella jotain tekemistä sen kanssa, kuten Vesperin äiti Maria spekuloi eilisiltana?

Rätti

Uuteen kotiin

Tämän näköinen 10-viikkoinen kaveri sitä sitten muutti Kiskontielle perjantaina 9. heinäkuuta. Nyt on viikonlopun eli kokonaista kahden vuorokauden verran yhteistä elämää takana, ja uskallankin jo kirjoittaa jonkinlaisen arvion veijarin luonteesta. Rusti on osoittautunut nopeaksi oppijaksi, rohkeaksi, ihmishakuiseksi ja energiseksi. Katsotaan, mitä tuo energisyys tuo iän mukana tullessaan. Mielestäni Rustin ilme on ihan pienestä pitäen muistuttanut jollain tapaa Millan Kipinän veijarinaamaa, ja Siljakin ehti jo Facebookissa kommentoimaan Rustin ilmettä pirulliseksi ^^ 

Rusti kotiutui noin vuorokauden kuluttua tänne saapumisestaan. Ensimmäinen ilta, yö ja vielä seuraava aamukin piti itkeskellä ja protestoida, mutta iltapäiväunien jälkeen Rusti tuntui hyväksyneen nykyisen miljöön. Mun peräänhän se koko ajan on, mutta yksinolot meni aivan hienosti, kun lähdin sen nukkuessa ulos. Tähän mennessä olen ollut noin puolen tunnin ajan poissa, eikä kaveri ole itkeskellyt. En tiedä sitten, jos olen pitempään poissa ja Rusti herää, niin alkaakohan kutsua laumaansa. Tiistaiaamuna on viimeistään kokeiltava hieman pitempää pätkää, sillä tällöin täytyy käväistä optikolla keskustassa. Tälläkin hetkellä huomaan, että koiran olo on jo paljon vapautuneempaa: erilaisia kaluamisen kohteita haetaan ihan eri intensiteetillä kuin vielä eilen.

Tähän mennessä ollaan jo opeteltu istumaan käskystä (pitkäänhän se ei tietenkään kyseisessä asennossa kestä), ottamaan katsekontaktia ja opeteltu leikkimään sukilla vetoleikkiä. Taistelutahtoa pojasta löytyy kyllä mielinmäärin, ja sitä olenkin pyrkinyt vahvistamaan. Rusti osaa jo tuoda sukan takaisin mulle halutessaan jatkaa vetoleikkiä, mieletöntä! Se reagoi myös käskyyn "tuo!", jos sukka meinaa unohtua sekä käskyyn "ota!" jo sukka putoaa matkalla. Myös namipallo pyöritellään jo tottuneesti, ja Rusti on saanutkin jo kaksi ateriaa pallosta. Ruoka ei kestä pallossa montaa minuuttia pidempään. - Niin, erittäin ahnekin poika on, ja namit nostavat viretilaa vielä lelujakin tehokkaammin. 

Tottakai ollaan harjoiteltu ulkona paljon luoksetuloa, ja kiitos Millan, Rusti tunnistaa nimensä jo oikein hyvin. Myös hihnakävely luonnistuu mahtavasti noin pieneksi pennuksi, kiitos Millan jälleen! Rusti tosiaan tulee sinne minne minä menen, ei toisin päin. Hihnassa kävelyn yhteydessä ollaan opeteltu käskyä "mennään", johon Rusti reagoi myös jo hienosti. Onko siis mitään, mikä ei vielä ole mennyt ihan nappiin, kun näin nyt gööttipoikaa hehkutan? Noh, olen koittanut tehdä muutaman kerran rauhoittumisharjoituksia eli toisin sanoen ottanut pennun syliin ja yrittänyt saada sen silityksillä ja matalalla äänellä rentoutumaan. Ja eihän siitä vielä ole mitään tullut. Mun kädet kiinnostaa hampaita niin paljon, että rennosta euforiasta ei ole tietoakaan. Päätin yrittää seuraavan kerran namien kanssa, jos tajuaisi homman jujun paremmin sillä tavoin. Tällaisen luonteen ollessa kyseessä rauhoittuminen tulee olemaan kultainen taito. 

Pissaa tietenkin tulee koko ajan. Näin kuumilla keleillä koirakin juo paljon ja myös pissaa lähes silkkaa vettä isoina lammikoina. Itse tietenkin olen koiraa hitaampi enkä ehdi kiikuttaa sitä joka kerta ulos asti, lopputuloksena yksi kulunut talouspaperirulla päivää kohti. Miesten tapaan Rusti ei useimmiten käytä paperia, vaan lorottaa missä sattuu kullakin hetkellä olemaan. Onneksi on muovimatto.

Tänä aamuna oltiin lähes kolme tuntia Pikku-Huopalahdessa nurmikolla istumassa med Anna. Rusti katseli lokkeja ja ohi kulkevia koiria, ja totteli kutsua oikein mallikkaasti. Hanhenjätökset olisi tosin maistuneet liiankin hyvin, mutta eihän kiellosta olisi mitään hyötyä ollut. Parhaiten paskanpopsimiseen tepsi koiran kutsuminen luokse, sillä lähtökiihdytyksessä unohtuivat kaikki kikkareet. Reissu oli sen verran kuuma ja väsyttävä, että Rusti nukkui koko iltapäivän ihan taju kankaalla tai jossain muualla. Illalla on vielä luvassa lisää väsytystä, kun Rusti tapaa ensimmäistä kertaa luultavasti tulevaisuudessa läheisimmän koirakaverinsa  ja yläkerran naapurin, espanjanvesikoira Vesperin.