Uuteen kotiin

Tämän näköinen 10-viikkoinen kaveri sitä sitten muutti Kiskontielle perjantaina 9. heinäkuuta. Nyt on viikonlopun eli kokonaista kahden vuorokauden verran yhteistä elämää takana, ja uskallankin jo kirjoittaa jonkinlaisen arvion veijarin luonteesta. Rusti on osoittautunut nopeaksi oppijaksi, rohkeaksi, ihmishakuiseksi ja energiseksi. Katsotaan, mitä tuo energisyys tuo iän mukana tullessaan. Mielestäni Rustin ilme on ihan pienestä pitäen muistuttanut jollain tapaa Millan Kipinän veijarinaamaa, ja Siljakin ehti jo Facebookissa kommentoimaan Rustin ilmettä pirulliseksi ^^ 

Rusti kotiutui noin vuorokauden kuluttua tänne saapumisestaan. Ensimmäinen ilta, yö ja vielä seuraava aamukin piti itkeskellä ja protestoida, mutta iltapäiväunien jälkeen Rusti tuntui hyväksyneen nykyisen miljöön. Mun peräänhän se koko ajan on, mutta yksinolot meni aivan hienosti, kun lähdin sen nukkuessa ulos. Tähän mennessä olen ollut noin puolen tunnin ajan poissa, eikä kaveri ole itkeskellyt. En tiedä sitten, jos olen pitempään poissa ja Rusti herää, niin alkaakohan kutsua laumaansa. Tiistaiaamuna on viimeistään kokeiltava hieman pitempää pätkää, sillä tällöin täytyy käväistä optikolla keskustassa. Tälläkin hetkellä huomaan, että koiran olo on jo paljon vapautuneempaa: erilaisia kaluamisen kohteita haetaan ihan eri intensiteetillä kuin vielä eilen.

Tähän mennessä ollaan jo opeteltu istumaan käskystä (pitkäänhän se ei tietenkään kyseisessä asennossa kestä), ottamaan katsekontaktia ja opeteltu leikkimään sukilla vetoleikkiä. Taistelutahtoa pojasta löytyy kyllä mielinmäärin, ja sitä olenkin pyrkinyt vahvistamaan. Rusti osaa jo tuoda sukan takaisin mulle halutessaan jatkaa vetoleikkiä, mieletöntä! Se reagoi myös käskyyn "tuo!", jos sukka meinaa unohtua sekä käskyyn "ota!" jo sukka putoaa matkalla. Myös namipallo pyöritellään jo tottuneesti, ja Rusti on saanutkin jo kaksi ateriaa pallosta. Ruoka ei kestä pallossa montaa minuuttia pidempään. - Niin, erittäin ahnekin poika on, ja namit nostavat viretilaa vielä lelujakin tehokkaammin. 

Tottakai ollaan harjoiteltu ulkona paljon luoksetuloa, ja kiitos Millan, Rusti tunnistaa nimensä jo oikein hyvin. Myös hihnakävely luonnistuu mahtavasti noin pieneksi pennuksi, kiitos Millan jälleen! Rusti tosiaan tulee sinne minne minä menen, ei toisin päin. Hihnassa kävelyn yhteydessä ollaan opeteltu käskyä "mennään", johon Rusti reagoi myös jo hienosti. Onko siis mitään, mikä ei vielä ole mennyt ihan nappiin, kun näin nyt gööttipoikaa hehkutan? Noh, olen koittanut tehdä muutaman kerran rauhoittumisharjoituksia eli toisin sanoen ottanut pennun syliin ja yrittänyt saada sen silityksillä ja matalalla äänellä rentoutumaan. Ja eihän siitä vielä ole mitään tullut. Mun kädet kiinnostaa hampaita niin paljon, että rennosta euforiasta ei ole tietoakaan. Päätin yrittää seuraavan kerran namien kanssa, jos tajuaisi homman jujun paremmin sillä tavoin. Tällaisen luonteen ollessa kyseessä rauhoittuminen tulee olemaan kultainen taito. 

Pissaa tietenkin tulee koko ajan. Näin kuumilla keleillä koirakin juo paljon ja myös pissaa lähes silkkaa vettä isoina lammikoina. Itse tietenkin olen koiraa hitaampi enkä ehdi kiikuttaa sitä joka kerta ulos asti, lopputuloksena yksi kulunut talouspaperirulla päivää kohti. Miesten tapaan Rusti ei useimmiten käytä paperia, vaan lorottaa missä sattuu kullakin hetkellä olemaan. Onneksi on muovimatto.

Tänä aamuna oltiin lähes kolme tuntia Pikku-Huopalahdessa nurmikolla istumassa med Anna. Rusti katseli lokkeja ja ohi kulkevia koiria, ja totteli kutsua oikein mallikkaasti. Hanhenjätökset olisi tosin maistuneet liiankin hyvin, mutta eihän kiellosta olisi mitään hyötyä ollut. Parhaiten paskanpopsimiseen tepsi koiran kutsuminen luokse, sillä lähtökiihdytyksessä unohtuivat kaikki kikkareet. Reissu oli sen verran kuuma ja väsyttävä, että Rusti nukkui koko iltapäivän ihan taju kankaalla tai jossain muualla. Illalla on vielä luvassa lisää väsytystä, kun Rusti tapaa ensimmäistä kertaa luultavasti tulevaisuudessa läheisimmän koirakaverinsa  ja yläkerran naapurin, espanjanvesikoira Vesperin.