Jätkä se vaan kasvaa ja vahvistuu

Elokuisen helteen uuvuttava gööttilapsi on nuokahtanut sängyn alle, mutta onneksi omistaja on vielä jalkeilla. Aivan aluksi taas hieman Rustin ihmeellisyyden (niin, ainahan ne omat on kaikkien muiden lapsia ihmeellisempiä? Tähän lauseeseen voimme tällä kertaa soveltaa koiria) hehkutusta. Poika oli tänään yli 5h yksinänsä, eikä ollut pissannut sisälle kertaakaan! Jäljistä päätelleen ei ollut juuri hillunut, kuten eilen yksinollessaan, vaan luulen sen nukkuneen koko poissaoloni ajan. Olen vähitellen pidentänyt yksinoloaikaa, kun tähän on nyt kerran ollut näin hyvä mahdollisuus, kun mulla ei ole mitään pakollisia menoja. Suunnilleen puolen tunnin lisätahtia olen yksinoloaikaa lisännyt. Eikä ikinä kuulu ininää tai haukkuja kun lähden, hieno on kaveri! Lisäksi Rusti on vihdoin oppinut pyytämään ulos kun on hätä. Idea ei tosin tule mieleen silloin, kun se puuhailee intohimoisesti luun tai muun vastaavaan viihdykkeen seurassa, tätä taitaa yllättää tällöin liian nopeasti. Pissa- ja kakkajutuista nyt kuitenkin vähän relevantempeihin uutisiin.

Kuluneella viikolla opetin Rustille naksuttimen idean. Äänenpäästäjänä ei kuitenkaan meillä ole tavanomainen naksutin, vaan piltti-purkin kansi. Hyvin soi :) Katsotaan, kuinka kauan kansi kestää. Sen rikki mennessä saan ainakin hyvän syyn mennä ostamaan uuden, muuten kun ei ikinä ole hyvää syytä mennä ostamaan lastenruokaa. Naksun ääneen ehdollistaminen tapahtui yhden iltapäiväruoan nappuloiden avulla, ja hyvin ehdollistui tuolla määrällä toistoja. Sen jälkeen ollaankin alettu treenaamaan kosketuskeppiä naksun avulla, koska sanallinen kehu on kyllä nopean kosketuksen palkitsemiseen liian hidasta. Tai ainakin minä olin liian hidas. Olen siis sekä naksun että kosketuskepin käytössä amatööri, ja tunnen itseni paljon tyhmemmäksi kuin koira. Varsinkin kosketuksen ajan pidentäminen tuntuu todella hankalalta. Lisäksi kepin puremisesta ei olla päästy eroon, sillä - myönnetään - olen palkannut suu auki keppiin koskettamisesta. Rusti on aina niin ahneuksissaan silloin, kun sitä koulutan, että ihan luonnostaan yrittää ottaa kepistä kiinni tai vähintään odottaa suu auki palkkaa. Tuntuu, että olisi jo opettanut perusasennon, jos en tuota kosketuskeppiä meinaisi käyttää. Mutta kaipa se pitemmän päälle parantaa seuraamisen opettelua, jos kepin idean jaksaa koiralle opettaa. Säästää ainakin omaa selkäänsä ja niskanikamiaan.

Myös eteen istumista pitäisi alkaa harjoitella ennen kuin koira kasvaa liikaa ja alkaa tajuta omaa tilaansa. Poika kun on aika itsenäinen luonne, eikä ihan hirmuisesti ihmiskosketusta hae. Sänkyyn se muuten jo kiipeää, jos haluaa tulla. Tämä on tapahtunut muutaman kerran aamuisin, kun Rusti on halunnut ulos tai ruokaa. Eteen istumiselle en vain ole vielä keksinyt hyvää käskyä, mitä te muut käytätte? Heittäytyisinkö vaikka ruotsalaiseksi ja ottaisin käskyn "Kom!" käyttöön kisaliikettä varten? Tuohan voisi olla vallan toimiva. Eteen istuminen on nyt kai opetettava ainakin mahdollista BH-koetta ajatellen. Täytyykin tarkistaa, onko sitä kovin monet göötit suorittanutkaan.

Omaa tahtoa tulee päivä päivältä lisää, ja siihen joutuu erityisesti ulkoillessa kiinnittämään huomiota. Aina ei olla enää niin enkeleitä kuin muutaman ensimmäisen viikon aikana. Luoksetulo on kuitenkin aina Rustille kannattavaa, joten hyvin yleensä aina käskyn kuulee. Myös, vaikka pihalla hyppelisi varpunen. Pupu sen sijaan on aika kova houkutus. Onneksi pihan ympärillä on aidat, niin koira pysähtyy automaattisesti. Jatkossa on hauska (tai ei niin hauska) nähdä, lähteekö ajamaan pupusia ihan tosissaan vai pysähtyykö pyrähdyksen jälkeen. Eli aika näyttää, tarviiko mun alkaa kokeilla ääneni vakuuttavuutta... Mutta katsotaan, saanko illan kuluessa näppäiltyä muutaman kuvan juttuun virkistykseksi, vai odotellaan sunnuntain pentuetapaamisen kuvasatoa.